RUOKAA, LEPOA JA HYVÄÄ KOHTELUA

Kohta on joulu ja yksi koiravuosi on taas ohi. Ihmiselämässä joulujen väli tuntuu lyhyeltä, mutta koiralta vuosi kuluu ihmiseen nähden seitsemän kertaa nopeammin. Luultavasti koira ei kuitenkaan mieti ajankulua, vaikka se kellon tunteekin. Sille riittää, kun elämän perusasiat ovat kunnossa. Labradorinnoutajalle ja ehkä muillekin opaskoiraroduille tärkein asia on ruoka ja tietysti lämmin asuintila pitää olla. Kolmas hyvin tärkeä asia on oma isäntä tai emäntä, joka huolehtii perustarpeista ja vaatii myös pikkupalveluksia.
  Koira on kesyyntynyt ihmisen kaveriksi runsas 100.000 vuotta sitten. Vartioinnin, metsästyksen, jätemyllyn, ym. tehtävien ohessa koiralla on ollut ihmislaumassa myös sosiaalinen tehtävä. Niin kuin tulella ja veden liikkeellä, koiralla on ihmisyhteisöä rauhoittava vaikutus. Kesy koira itsekin nauttii veneessä kalastajan kaverina ja tulen äärellä olosta.
  Viime vuosina tehtyjen tutkimusten mukaan varsinkin vammaisten koirilla on tärkeä osa haltijoidensa hyvän elämänlaadun ylläpidossa. Koira on käytettävä ainakin neljästi päivässä ulkona tarpeillaan ja siinä sivussa tulee sitten tehtyä pitempikin lenkki. Koira siis vaatii haltijaansa liikkeelle hoitamaan kuntoa kävelemällä. Meille ammattilaisille asia on selvä tutkimattakin.
  Joukossamme on useita yli 50 vuotta opaskoiraa käyttäneitä henkilöitä. Koira on heille kaikki kaikessa ja se seuraa mukana käyttäjäänsä joka paikkaan. Majoituttaessa vieraaseen paikkaan katsotaan ensin, että koiralla on hyvät oltavat ja vasta sitten huolehditaan itsestä. Mihin koira ei ole tervetullut, ei myöskään sen haltija välttämättä halua mennä.
  Tätä kirjoitettaessa sodassa näkönsä menettäneillä on käytössä kolme opaskoiraa. Kaikki kolme sotasokeaa ovat kulkeneet pian 60 vuotta opaskoiran avulla. Onpa koirankäyttäjien joukossa eräs siviilisokeakin, Kauppilan Kalevi, joka sai ensimmäisen opaskoiransa vuonna 1950. Hän on tätä kirjoitettaessa jälleen kurssilla hakemassa uutta koiraa. On todella upeaa kulkea kouluttajana tämän koira-asiantuntijan perässä. Kalevi tietää monista koirankäyttöön liittyvistä asioista enemmän kuin kouluttaja. Vähän tunnusteltuaan hän pystyy myös neuvomaan ensimmäistä koiraansa hakevalle kurssikaverilleen koirankäytön saloja. - Koiran kanssa ei pidä hermoilla ja hyväntuulisuus onkin pitkään opaskoiraa käyttäneiden henkilöiden yhteinen luonteenpiirre.

Vielä muutama sana kummeille. Teette todella arvokasta opaskoiratyötä! Sanomattakin on selvää, että kaikista kummipennuista ei tule opaskoiraa. Silti kaikkien kummien tuki on yhtä arvokasta ja se on osa Opaskoirayhdistyksen varainhankintaa, joka lyhentämättömänä koituu opaskoiratyön hyväksi. Vekku- ja Digi-nimiset kummipentu-labradorit ovat ensimmäisinä läpäisseet peruskoulutuksen ja siihen liittyvän yhteistyökoulutuksen tulevien käyttäjiensä kanssa. Parhaat Onnittelut kummeille ja kummikoirien käyttäjille!

Joulurauhaa kaikille

Juha Herttuainen