KOIRAMAISTA ELÄMÄÄ (Veto Mars-lehti 3/2009)

 

Onnela ehostuu

 

Tänään Onnelan pihaterassin pöytien ylle asennettiin uudet suuret päivänvarjot, jotka toimivat varmaan myös sateensuojina. Kirvesmies sai lähes valmiiksi Impivaaran terassin, joka tällä kertaa tehtiin 28-millisestä kestopuusta. Terassia korotettiin reilut 10 senttiä maan pinnan yläpuolelle ja sen alle laitettiin tulvansuojalevy estämään kasvillissuden tunkeutumista lautojen välistä ja terassin suoraa kosketusta maaperään. Edellinen ohuista laudoista suoraan maan päälle tehty terassi olikin alkanut jo lahota ja lopullisesti se pilattiin käyttämällä terassia autojen parkkipaikkana.

 

En ole oikein päässyt vielä jututtamaan Onnelan uusia isäntiä, koska he ovat aika nopeita liikkeissään. Sen verran he kuitenkin ehtivät huikkaaman, että uusi koira-aitaus on opaskoirille tulossa. Rakennusten kattoja huolletaan par'aikaa ja taloja aletaan remontoida yksi kerrallaan. Piha-alueet laitetaan myös uuteen uskoon - näin minulle kerrottiin.

 

Onnelan yhteistoimintakurssilla on 13 koirankäyttäjää. Kurssi on tätä kirjoitettaessa puolivälissä ja hyvin on kaikkien osalta käsittääkseni mennyt. Tänään kävi meille puhumassa japanilainen professori Zuzuki koirien pakastettujen alkioiden siirrosta. Siirrossa on onnistuttu ensimmäisen kerran viime syksynä, jolloin siirron tuloksena syntyi kaksi pentua. Toinenkin pentue on sittemmin syntynyt. Alkionsiirtotekniikan kehityksen myötä saamme tulevaisuudessa varmaan hyvien opaskoirien sisaria ja veljiä koulutukseen niin paljon kuin haluamme, olettaisin näin.

 

Pitkästä aikaa kävin viime viikolla Töölössä kouluttamassa ekaluokkalaisia koiria. Poikkesin myös Kalliossa ja Tehtaankadun liepeillä, missä myöskin paljon koulutettiin vanhaan kunnon Mäkkylän aikaan. Ilo olisi nyt päästellä siellä koiralla menemään, niin hyvin ovat katurakenteet ja suojatiet uudistetut. Ehkä menenkin oppilaiden kanssa kurssin loppupäivinä Helsinkiin nostalgiaharjoituksiin.

 

Rentoa kesää kaikille!

 

Onnelassa 19. toukokuuta 2009

 

Juha Herttuainen