KOIRAMAISTA ELÄMÄÄ (Veto Mars-lehti 2/2009)

Vaavi ja Pöpsi Stockmannilla

Olen tätä kirjoittaessani koirieni kanssa Onnelassa, missäs muuallakaan. Meneillään on jälleen koiranluovutuskeikka ja muita koulutettavia koiria on mukana tällä hetkellä kaksi, Taavi ja Pepsi. Keikan lomassa on harjoiteltu aivan Helsingin keskustassa tungoksessa kulkua ja Töölön Kisahallin ympäristössä kadunylityksiä.

Koulutuksen loppuun kuuluvia intervalliharjoituksia olen pitänyt koirilleni lähtöpaikkana Sanoma-talon ja Kiasman välinen aukio, sieltä vähän mutkikasta reittiä rautatieaseman läpi tunnelin portaisiin ja edelleen tunnelin läpi ja city-käytävää pitkin Stockmannille, jossa pääte- ja kääntöpisteenä on ollut Espan puolella oleva uloskäynti, jonka oven suussa on mukavat nahkaiset nojatuolit jalkojen lepuuttamista varten.

Intervalli tarkoittaa railakasta lyhytkestoista harjoitusta. Maalta tulleet Taavi ja Pepsi olivat keskustan hulinasta ensin vähän ymmällä. Koska reitti oli mutkikas ja ilmaistavia portaita oli paljon, niin se tietenkin koetteli myös koirien keskittymiskykyä. Kehumisen ja myönteisen palautteen kautta koirat kuitenkin keksivät homman juonen ja Stokkan nojatuolien luona siten levättiin kansan ihailtavina, minä ruma ja pitkäpartainen ukko ja kaksi vimpan päälle kaunista keltaista labradoria. Kadun puolella romanialaisnaiset kerjäsivät ja varmaan mekin olisimme onnistuneet siinä hommassa, niin ilmeikkäitä olivat koirat köyhän oloisen ja näköisen kouluttajansa seurassa. Kaupassa käyvä kansa ei sen sijaan ollut köyhää, mutta se kelpasi kyllä hyvin meille harjoitusesteiksi.

Noita intervalliharjoitusreittejä olen viritellyt jo useaan kaupunkiin. Tavanomaisen koulutuksen lomassa räväkästi poikkeavat harjoitukset piristävät koiria. Illalla Taavi ja Pepsi ovat olleet onnessaan, kun ekaluokkalaiset riiviöt Gunu ja Juice eivät nyt olekaan mukana. Koirat pistävät painiksi Viertola kakkosen lattialla ja mm. jänisistuntaa on harjoiteltu. - Eilen illalla Pepsi sanoi Taavia Vaaviksi. Siihen Taavi, että älä höpsi Pöpsi. Huumoriakin siis löytyy näistä veijareista.

Pari viikkoa sitten Kotkassa tein myös ns. intervallia neljän koiran kanssa. Lopullisesti tulin siellä vakuuttuneeksi koiran hajuaistin ihmeestä. Ensimmäisen koiran jälkeen lähteneet koirat kulkivat ilman eri käskyjä täsmälleen samaa reittiä kuin puoli tuntia ennen edellä mennyt koira. Olin kyllä huomannut saman asian myös aikaisemmin, mutta nyt koirille tuntemattomassa ympäristössä ilmiö korostui. Koirat eivät kertaakaan haistelleet maata, mutta silti ne haistoivat edellä kulkeneen koiran reitin.

Jan Fennell kertoo kirjassaan, Kuuntelen koiraani, ihmisen ja koiran runsaan 100.000 vuoden yhteiselon aikana kehittyneestä yhteisestä kielestä. Fennell toteaa, että nykyään ainoastaan opaskoirankäyttäjät osaavat puhua koiriensa kanssa samaa kieltä. Muut ihmiset ovat kadottaneet tämän arvokkaan kommunikaatiotaidon. Imartelevaa koirankäyttäjien kannalta, mutta totta, itsekin olen sen monen monta kertaa havainnut. Olen nyt lukenut Fennellin kirjaa 40 sivua ja suosittelen sen lukemista muillekin.

Huomenna herään Sokeain Ystävät ry:n omistamassa Onnelassa. Toivon sydämestäni, että työnantajani jatkaa opaskoira-asioissa yhteistyötä Onnelan kanssa myös jatkossa vähintään entiseen malliin.

Onnelassa 30. maaliskuuta 2009

Juha Herttuainen