KOIRAMAISTA ELÄMÄÄ
(Veto Mars-lehti 1/2009)
Edelleen Onnelassa
Onnelan Viertola
nelosesta on muodostunut minulle melkein toinen koti. Eilen lähetettiin kollega
Miiran kanssa taas kolme koiraa maailmalle kahden ja puolen viikon yt-koulutuksen jälkeen. Maanantaina mennään sitten niiden
perään kotikoulutuksia tekemään. Minun kaksi viikkoa kestävä reissu suuntautuu
Pohjois-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen. Siellä pohjoisessa lännen puolella aioin
käydä tervehtimässä myös muita koirakoita. Itäinen
Pohjois-Suomi tulikin koluttua jo syksyllä.
Ilmastonmuutoksesta
johtuen kurssikelit olivat nytkin hyvät. Ei ollut liukasta ja lunta oli ehkä
jopa vähemmän kuin syksyn kurssilla. Pakkasta oli tasaisesti vain muutama aste,
ainoastaan parina päivänä oli suojakeli. Tuusulanjärvi oli lumeton ja paksussa
jäässä. Siellä oli runsaasti luistelijoita, joita varten oli naulattu
luistimienvuokrausmainos meidän Rundi-merkkitolppaan.
Kävimme parina päivänä koirien kanssa jäällä ja varovaisesti koirat siellä
liikkuivat, kun eivät olleet moiseen elementtiin tottuneet.
Kurssilaiset olivat
kovia kävelemään. Hieman pieniksi kävivät ympyrät Keravalla ja Järvenpäässä,
mutta onneksi kurssilaisilla oli tarpeita liikkua myös muualla. Harjoittelimme heidän
toiveittensa mukaisesti Kerava-Järvenpää-kuvioiden lisäksi mm. Helsingin
rautatieasemalta junalla reitin Arlaan ja metrolla Myllypuron liikuntamyllyyn
ja Iirikseen.
Kerava on niitä
harvoja kaupunkeja, jonne ei ole rakennettu liikenneympyröitä. Ei niitä kyllä
ole Järvenpäässäkään. Keravalla on jalankulkuliikenne vilkkaammilla reiteillä hoidettu
erityyppisillä tunneliratkaisuilla. Järvenpäässä taas on superpitkiä
suojateitä. - Kaipaan kuitenkin vanhaa kunnon Mäkkylän aikaa, jolloin Opaskoirakoululta voitiin junalla
siirtyä varttitunnissa Helsinkiin ja siellä valita kaupunkikoulutusympäristö
tilanteen mukaan. Se olisi mahdollista nytkin, jos kurssitilat olisivat
Opaskoirakoululla. Yt-kurssin tukikohta voisi sijaita
Tikkurilassa, josta pääsee myös varttitunnissa kunnon kaupunkiympäristöön.
Opaskoirakoulun
kurssikeskushanke tyssättiin vajaat kymmenen vuotta sitten mm. sillä verukkeella,
että koirankäyttäjille käy siellä aika pitkäksi, kun ei ole muita aktiviteetteja.
Minä väitän päinvastaista. Jos on vähänkään kiinnostunut uuden opaskoiran kanssa
värkkäämisestä, aika ei tule pitkäksi. Näin olen havainnut ja havainnossani
pysyn. Kurssihan kestää vain kaksi ja puoli viikkoa ja se on murto-osa siitä
ajasta, jonka sitten koiran kanssa tulee tallaamaan.
Opaskoirat-alueella on ollut vipinää ja tarkentaisinkin
muutamia siellä esiintyneitä termejä tässä lopuksi oikeaan muotoon:
- Keskussairaalapiiri on nykyään
sairaanhoitopiiri (taitaa olla jossain päin maata myös terveydenhoitopiiri).
- Tapaturmavirasto on nykyisin Valtiokonttori
(kustantaa mm. sotasokeiden opaskoirat).
- Opaskoiran ruokaraha on ollut jo kauan
opaskoiran huoltokulukorvaus (Valtiokonttorin ja vakuutusyhtiöiden
kielenkäytössä opaskoirien huoltokulukorvaus on opaskoiralisä).
Onnelassa 22.
tammikuuta 2009
Juha Herttuainen