KOIRAMAISTA ELÄMÄÄ (Veto Mars-lehti 2/2007)

Talvi oli ja meni

Kotikyläni asukkaat muistavat vain kaksi kertaa olleen nykyisenkaltaisen talven. Puruvesi jäätyy tavallisesti joulukuuhun mennessä. Nyt se jäätyi lopullisesti vasta tammikuun 20. päivän paikkeilla. Jonkinmoinen jääkate oli jo pari viikkoa aikaisemmin, mutta tammikuun 15. päivän myrsky purki jäät. Katselin koirien kanssa jäiden lähtöä korkealta kalliolta. Oli hyvänäköistä, kun aallot menivät jään alla sulan veden rajasta rantaan saakka. Kunnon jäätä ei ole ollut koko talvena. Esimerkiksi autoilla ja traktoreilla ei ole ollut mitään asiaa jäälle. Tätä kirjoitettaessa on tullut tieto ensimmäisistä kuolonuhreista, kun jää on pettänyt moottorikelkkojen alla.

Koirille tuntuu olevan aivan sama, milloin kevät tulee. Ilman lämpeneminen on aiheuttanut korkeintaan lisääntyvää karvanlähtöä. Hoitopentuni Felisia on edistynyt hyvin opintiellä. Pitkään harkittuamme päätimme teettää sillä kesällä pennut ja siten opaskoiran uran alkaminen siirtyy syksyyn. Felisia on Opaskoirakoulun alkuperäistä labradorisukua suorassa narttulinjassa. Kantaemä Rhena Teresa eli Rita hankittiin koululle vuonna 1964. Yli 10 sukupolvea opaskoiria löytyy Felisian takaa. Sen kaikki pentuesisarukset hyväksyttiin koulutukseen ja yksi niistä jäi pelkästään siitoskäyttöön. Felisia on pienikokoinen ja siksi epäröimme sen käyttöä siitokseen. Terveys-, luonne- ja hyvät työskentelyominaisuudet ratkaisivat asian siitoskäytön hyväksi. Vielä on siis toivoa suvun jatkumisesta, kun sisko-Fanttakin valittiin siitoskoiraksi. Niin, onhan Felisian emä Jaffakin vielä siitoskäytössä ja varmaan sekin tekee taas kesällä pentuja.

Kulunut talvi on ollut sään puolesta otollinen koirien koulutuksen kannalta. Ainoastaan muutamana pakkaspäivänä oli parempi jäädä sisälle konttorihommiin. Toivoa vaan sopii, ettei takatalvi yllätä kevään kursseilla.

Tulkaahan joukolla Kansainvälisen Opaskoirapäivän tapahtumiin Opaskoirakoululle tai vaihtoehtoisesti Kuopion torille. Hyvää kevättä kaikille Veto Marsin lukijoille!

Juha Herttuainen