KOIRAMAISTA ELÄMÄÄ (Veto Mars 4/2010, 6.8.2010)

Lomalla

Kerrankin sain viettää pari viikkoa kesälomaa niin, ettei tarvinnut itseään passata. Mietin jo aikaisemmin mahdollisuutta viettää lomaa jossain muualla kuin työmaalla ja sekin ehto sitten täyttyi, kun valitsin lomapaikaksi Majatalo Onnelan.

Sokeain Ystävät ry järjesti kaksi opaskoirapainotteista lomaviikkoa heinäkuussa. Pestauduin lomalaisten ohjaajaksi eli lenkkikaveriksi yhteensä neljän peesarin kanssa. Kuljimme Onnelasta käsin 4-7 kilometrin mittaisia lenkkejä Järvenpään ja Keravan suuntiin sekä Krapin teillä. Onnela tarjosi koirakoille lisäksi pari hierontaa, vesijumppaa ja kulttuuripainotteisia tilaisuuksia. Osallistuinpa minäkin yhtenä iltana mind fullness-aiheiseen rentoutukseen, joka oli ihan hyvä. Tosin meikäläinen kyllä saa unen päästä kiinni muutenkin ihan vaivatta. Synnytysvalmennuksesta tuttua hyy-hengitystä harjoiteltiin ja ne hengitysharjoitukset olivat tilaisuuden parasta antia.

Säät suosivat Onnelan lomaa. Koirakäyttäjät olivat kovakuntoisia, kuten myös koirat. Sopivan rytmin kun piti päällä, niin ei kuumuuskaan haitannut. Sen sijaan jos olisi kävelyreiteillä jääty vetelehtimään, niin lötkyiksi olisivat menneet koirat ja niiden käyttäjät. Iltapäivisin teimme pienempiä lenkkejä, koska asvaltti oli koirien käpälille liian kuumaa.

Koirien syystestit alkoivat tämän viikon alussa. Kävin hakemassa Enontekiön Hetasta ja Limingasta saakka itselleni ensimmäiset testattavat neljä koiraa. Parikkalasta paluumatkalla hain vielä viidennen ja niitä kaikkia olen jo pari kertaa kaupungilla liikutellut. Nuoret koirat ovat aika energisiä ja tuntuu taas siltä, että tuleekohan näistä mitään. Kyllä tulee! Koirista näkee, että hoitoperheet ovat todella panostaneet niiden kasvatukseen. Muutaman kerran ovat nämäkin yksilöt olleet pentukoulussa, missä on yhdessä pohdittu kasvatuskeinoja. Kymmenen vuotta toiminut Opaskoirakoulun pentukoulu on hyvä asia.

Opiskelin venäjää kansalaisopistossa viime talvena. En minä sitä paljon oppinut, hätsynpikaa aakkoset jotenkuten ja muutaman ilmaisun. Leiriydyin Hetasta tullessani yöksi ennen Parikkalaan menoa kotijärveni Puruveden Kesälahden puoleiselle rannalle kuutostien levähdyspaikalle. Aamulla sitten heräilin ja jäin kuuntelemaan vieraskielistä pulinaa. Neljä rouvashenkilöä oli tullut henkilöautolla Viipurista Suomeen tutustumaan ja levähdyspaikalla he aikoivat juoda aamutsaikat. Tsaikkavesipullo ei kuitenkaan auennut ja rouvat tulivat kysymään avausapua minulta. Sain pullon pienen rehkimisen jälkeen auki ja jatkoin koirien aamujaloittelua, mikä oli hankalaa ja aikaaviepää koirille uusien hajujen maisemissa. Rouvat seurasivat touhujani ja kutsuivat sitten minut juomaan kanssaan kupillisen teetä. Huomasin ilokseni, että pystyin jonkin verran kommunikoimaan venäjän kielellä. Kerroin, että kotini on vieressä olevan järven keskellä olevassa saaressa. Rouvat puolestaan kertoivat käyneensä Valamon luostarissa. Heitä kiinnostivat autossani olevat koirat. Sanoin, että "zabaka pavatira" eli opaskoiria ja asia tunnuttiin ymmärretyn. Teen juotuani lausuimme toisillemme venäläiseen, erittäin kohteliaaseen tapaan, "dasvidaniat" ja minä jatkoin matkaa entiseen Saaren pitäjään, joka on nykyään Parikkalaa.

Hälvässä 7. elokuuta 2010

Juha Herttuainen