Orpo olo ilman koiraa
Yli kaksi vuotta minulla ollut kasvattipentu Felisia lähti ammattioppaaksi ja muutenkin olosuhteiden pakosta jouduin pitkästä aikaa olemaan ilman koiraa vuoden kaksi ensimmäistä viikkoa. Todella tyhjältä tuntui elämä, kun ei tarvinnut herätä koiraa syöttämään ja jaloittelemaan. Semmoinen elämä ei käy edes lomasta. Mutta Felisiapa tulee takaisin parin viikon kuluttua. Se on siunatussa tilassa japanilaisesta Ukista ja pentuja on määrä tulla helmikuun puolivälissä. Olen saanut kunnian toimia kätilönä ja hoitaa pentueen luovutusikään saakka täällä kotonani Kerimäellä. Ylpeänä ja mielelläni suoritan tehtävän. Polveutuuhan Felisia suoraan Opaskoirakoulun kantanartusta, jonka sukutaulusta löytyy jopa Baskervillen koira.
Menossa ovat uusien opaskoirakokelaiden soveltuvuustestit. Joka kerta on sama juttu. Tuntuu, ettei näistä rasavilleistä mitään tule. Totuus on kuitenkin niin, että nimenomaan myös rasavilleistä tulee niitä opaskoiria. Koirissa on mitä ottaa ja on mitä antaa. Nuoren koiran käytös ohjautuu ajan myötä toivottuun suuntaan, kun sen kanssa liikutaan ja matkitaan oikeiden opaskoirien toimintaa. Niinhän se on ihmistenkin kanssa – aikamoisista kauhukakaroistakin saattaa tulla ajan mittaan mallikelpoisia kansalaisia. Toki niitä tulee myös hyvin käyttäytyvistä, mutta kauhukakaroiden kanssa joutuu kouluttaja venyttämään mielikuvitustaan ja niinhän ammattitaito pysyy ja kehittyy. Vanha päällikköni Lasse Haarala sanoi, että hänellä ei oikein ollut mielenkiintoa pelata ”helppojen” koirien kanssa, vaan niissä pitää olla haastetta. Lasse koulutti koiria yhteensä 40 vuotta ja sanoi eläkkeelle lähtiessään, että nyt tämä opaskoirahomma oikeastaan alkoi vasta avautua. Opaskoirayhdistyksen puheenjohtaja Anneli Salminen taas toteaa, että miestä myöten miekka vyöllä. Jotkut kouluttajat osaavat tehdä ns. ”helpoista” koirista hyviä oppaita, mikä suinkaan ei sekään ole helppo tehtävä. Ei ole mitä antaa, kun se on jo koirassa. Samoin on koirankäyttäjien kanssa, joillekin käy helpot ja joillekin vaikeat. Miestä myöten miekka vyöllä ja erilaisuus on toiminnan suola.
Kahdeksan todella erilaista koirakokelasta on minulla nyt ollut testattavana. Ensi viikolla tulee mahdollisesti vielä kolme lisää. Koirat ovat eri pentueista ja osittain labradorin ja kultaisennoutajan risteytyksiä. Testin aikana tärkein seurattava ominaisuus on rohkeus. Jos koira pelkää esimerkiksi liikennettä tai muita ympäristössä olevia asioita, eikä se testin edetessä osoita tottumisen merkkejä kyseisiin asioihin, niin sitä tuskin kannattaa kouluttaa. Jos pelkoon liittyy lisäksi kontaktihaluttomuus kouluttajaa kohtaan, niin silloin on parasta jättää opaskoirakoulutus sikseen. Arkuus ja pehmeys ovat kaksi eri asiaa ja yhdessä ne ovat mahdoton yhdistelmä opaskoirista puhuttaessa. Sen sijaan pehmeä koira voi olla rohkea ja edelleen rohkaistua koulutuksen edistyessä. Useimmat opaskoirat ovatkin pehmeitä ja niin ollen helppoja hallita.
Risteytykset poikkeavat labradorinnoutajasta siten, että ne ovat huolehtivaisempia kuin puhtaat labradorit. Niitä painaa huoli isännän tai emännän pärjäämisestä. Ne ovat omiaan ns. vakioreiteillä ja käyttäjillä, joilta on ”suunta hukassa”. Risteykset huolehtivat, että tutuilla reiteillä perille päästään varmasti ja huolehtivaisuus kuulemma tulee kultaisesta noutajasta. Useimmiten ne eivät ole monitoimiopaskoiria, vaan paremminkin ns. täsmäkoiria. Labradori taas on työmyyrä, joka oikein hallittuna on enemmän monitoimiopaskoira.
Opaskoirakoulun 60-vuotista historiaa juhlittiin menneenä vuotena ja nyt on Opaskoirayhdistyksen vuoro juhlia 60-vuotista taivaltaan. Olkaamme kaikki juhlan arvoisia ja paiskikaamme tahoillamme töitä opaskoirahomman kehittämiseksi. Opaskoiraa korvaavaa menopeliä ei ole näköpiirissä ja tuskin tuleekaan.
Menestyksellistä ja idearikasta vuodenjatkoa kaikille lukijoille!
Juha Herttuainen