Makutottumuksia eri vuodenaikojen mukaan
Lähdetään nyt liikkeelle vaikka tämänhetkisestä vuodenajasta eli keväästä. Heinä alkaa vihertää ja se on tuoreena useimpien koirien mielestä mitä parasta herkkua. Tarpeiden tekokin meinaa unohtua, kun pitää laiduntaa niin kuin lehmä äpärepellolla. Joskus seurauksena heinän syönnistä on heinäpallon ja liman oksentaminen matolle, mutta useimmiten juttu sujuu ilman jälkiseuraamuksia. Mattoon kyllä jää oksentamisesta mukana tulleiden vatsahappojen johdosta läikkä, ellei mattoa heti puhdisteta. Jonkinmoinen läikkä jää joka tapauksessa, vaikka puhdistettaisiinkin.
Keppien ja risujen repiminen ja siitä seurauksena syntyvien roskien nieleminen on ikävä ominaisuus. Tapakasvatuksella, joka alkaa jo pennusta, voidaan keppien puremista ehkäistä, mutta taipumus siihen on joillakin koirasuvuilla pysyvä. Irti-käsky tehoaa tavallisesti, kun kuulee koiran nakertavan jotakin. Tuoreiden juurien repimisestä menevät koiran hampaat ennen pitkää piloille. Syksyn tullen siirrytään marjoihin ja omeniin. Puusta pudonneet omenat ovat koiran suurta herkkua. Minulla ollut Ebba-siitosnarttu kävi sorsien mukana rantametsässä mustikassa ja kyllä sille maistuivat myös pensasmarjat. Jopa piikkisistä karviaispensaista se kaivoi marjat suuhunsa. Marjojen ja omenien syömisestä en ole havainnut olevan koirille mitään haittaa. Mahat pysyvät hyvässä kunnossa.
Talven kynnyksellä taitavat koiran vitamiinit ja muut hivenaineet olla useimmilla koirilla suunnilleen tasapainossa. Silloin koirat eivät yleensä ahmi ylimääräisiä ”herkkuja”. Jäätyneet ruusunmarjat suoraan pensaasta kelpaavat kyllä. Talven tultua koirat keksivät ennemmin tai myöhemmin jäätyneet kakkakikkareet. Ne ovat puolittain leikkikaluja, jotka kannetaan suurina aarteina jopa sisälle ja puolittain ravinnonjatketta, joka sitten oksennetaan matolle. Moiseen meininkiin on syytä suhtautua ankarasti, koska siitä ei ole muuta kuin harmia.
Vaikuttaa siltä, ettei koira marjoja ja muita kasviksia määräänsä enempää luonnosta syö. Luulen myöskin, että se saa niistä jotain tärkeitä ravintoaineita, mutta älkää minulta kysykö, mitä ne ravintoaineet ovat. Kasvisten syönnillä saattaa olla myös ruoansulatusta parantava vaikutus. Kasviksethan eivät koiralla kovin hyvin sula, mutta ne valmiiden koiranmuonamössöjen jatkeena työllistävät suolistoa ja niin mm. paljonpuhutuilta paksusuolen tulehduksilta vältytään. Syöttäkäämme siis koiralle multaporkkanoita ja keitinperunoiden kuoria, niin paksusuoli voi paksusti.
Mielestäni koiran paras herkku on kala - savustettu tai kuivattu. Jotkut koirat ovat aivan hulluja savukalan perään. Myöskin rustot ja muut järsittävät eläinkunnan tuotteet ovat hyvää ravintoa vaikka vähänkin annettuna. Aivan kuten ihmisten, koirankin tulisi pureskella ruokansa, jotta ruoansulatuksen kannalta tärkeä sylki saadaan mukaan syömisprosessiin. Opaskoirakoulun vanha eläinlääkäri, professori Saki Paatsama, sanoi minulle hieman ennen kuolemaansa, että koirille pitäisi antaa päivittäin pieni määrä raakaa jauhelihaa. Raa’assa lihassa on hänen mukaansa tärkeitä aminohappoja, jotka ehkäisevät koiran hermosto-oireita, kuten epilepsiaa. Viljatuotteet juuri jauhetuista jyvistä ja myöskin jauheliha juuri jauhettuna ovat ravintona laatukamaa. Kyseisten tuotteiden entsyymitoiminta on runsaimmillaan heti jauhamisen jälkeen. Mitä kauemmin tuotteita säilytetään jauhettuina, sitä huonompia ne ovat laadultaan koiran ruoansulatuksen kannalta.
Varovasti sitten niitä savukalan jämiä koiralle. Suuret ruotomäärät ja varsinkin suurikokoiset ruodot ja muut perkeet tukkivat helposti koiran ruoansulatuskanavan. Varovaisuutta myös luiden syötössä hotkimaan taipuvaisille koirille. Suola on koiralle pahasta.
Juha Herttuainen
P.S. Minun Felisia haistaa vapaana ollessaan täydestä vauhdista jäniksen papanan, joka herkku on sitten hetkessä nielaistu. Mitään mahavaivoja ei papanoista ole Felisialle tähän mennessä ilmaantunut.
Rentoa kesää kaikille!