Hajujen maailma
Oliko se koiran hajuaisti nyt miljoona kertaa parempi kuin ihmisen vai oliko koiralla niitä hajusoluja miljoona? Sillä ei liene suurta väliä, mutta koiran hajuaisti on todella tarkka. Opaskoirallahan se ei tietenkään pääse läheskään oikeuksiinsa, mutta kyllä siitä koiran hajuaistista hyötyäkin on. Näköhän koiralla on varsin onneton ja tuskin se sen avulla juuri minnekään osaa mennä.
Kerran minulla oli Arska-niminen opaskoirakoulun siitosnarttu. Arska istui kahdella jalalla joskus mittaamattoman pitkiä aikoja ja kerjäsi kahvia. Sen bravuurinumero oli kauhea irvistys, kun sille kahvia teelusikalla tarjottiin. Liekö kahvi haissut pahalta vai irvistelikö muuten vaan? Olen kyllä tavannut näitä muuten-vaan-irvistelijöitä muulloinkin.
Olin Arskan kanssa tätini luona kylässä Puruveden saaressa. Heitin loppuun pureskellun purkan metsään ja Arskalla oli se kohta hampaissa. Heitin sen kauemmaksi Arskan huomaamatta ja hetken päästä sillä taas oli se purkka suussa. Lopulta liimasin purkan korkealle puun runkoon. Hetken Arska pyörähteli ja sitten se otti vainun purkasta. Tätini miehen kanssa sitten pohdiskeltiin koiran hajuaistin ihmettä.
Kieltämättä haistelu on melkeinpä pahinta koulutettavan opaskoiran häiriökäyttäytymistä. Maanpinnan haistelun ja siihen liittyvän roskien keräämisen saa koulutettua aika hyvin pois, mutta ilmavainun karsiminen onkin sitten eri juttu.. Siinä ei auta muu kuin sitkistäminen eli vanhanaikainen toistokoulutus. Kyllästytetään koira nokka pystyssä kulkemiseen.
Viimeksi kerroin, kun koiranpentuni Felisia haluaa välillä kaikki aistit pois toiminnasta. Nyt on löytynyt toinenkin yksilö minun koirakatraastani, jolla on vähän samat vinkeet. Tässä päivänä muutamana katsoin kun Sumo-niminen oppilas kävi lattialle maate, puski otsaansa mattoon ja päälle päätteeksi vetäisi etutassun räpylällä kirsunsa pakettiin. Otin siitä valokuvan, jonka lähetin hoitoperheelle. Perheestä kerrottiin, että Sumo pentuna aina halusi maata kenkätelineessä olevien kenkien päällä kuono sullottuna kenkään. Sittemmin Sumon kolvi on kasvanut, eikä se mahdu enää mihinkään kenkään. Tilalle on sitten tullut arvokkaan kuonon suojaaminen räpylällä.
Erästä asiaa koiran haistelussa en lakkaa ihmettelemästä. Haistelun kohde voi olla mitä tahansa, eikä koira ihmisen mielestä yököttävästäkään hajusta ole millänsäkään. Luulisi, kun on niin tarkka hajuaisti, niin ei sitä nyt niin tarkasti tarvitsisi esimerkiksi toisten koirien jätöksiä haistella. Mutta eikös mitä, mitä pahempi haju, sen parempi. Ihminen jos taipuisi – ehkä jotkut taipuvatkin – sellaiseen asentoon, että saisi niin sanotusti varpaan suuhun, tuskin peittäisi nenäänsä nukkumisen ajaksi varpailla. Varmaan koirankin räpylässä jonkinmoinen sukkamehu tuoksuu, koska sieltä räpylän pohjastahan se hikoilee. Mutta ah, niin hyvät unet Sumo ottaa räpylähien tuoksussa.
Juha Herttuainen