Kaksi, neljä, kuusi, kahdeksan… Tämän laskutoimituksen olen tehnyt ainakin neljästi päivässä yli kolmen viikon ajan. Aina on luku täsmännyt. Yhtään ei ole varastettu, eikä muutenkaan hävinnyt. Kysymys on nyt noin kahden nyrkin kokoisista labradorinpennuista, jotka ovat hoteissani kotipaikallani Kerimäen Hälvänsaaressa. Kolme viikkoa sitten pentujen oli lähdettävä karkuun Vuosaaren rautatietunnelin räjäytystyömaata. Tunneli louhitaan kulkemaan aivan Opaskoirakoulun läheisyydessä ja koirathan tunnetusti altistuvat toistuville koville tai muuten erikoisille äänille. Tunnelia louhitaan opaskoirakoulun lähellä vielä parisen kuukautta.
Majoitin pennut ja niiden Jaffa-emän vanhan pihasaunan pukuhuoneeseen. Opaskoirakoululta toin noin puoli metriä korkean kuusikulmaisen koottavan karsinan, joka on tehty ruostumattomasta teräsverkosta. Neljästä elementistä syntyi itse karsina ja kahdella elementillä tukin pääsyn pesuhuoneeseen ja saunaan. Saunan pesuhuoneeseen viritin lämpöpatterin ja radion päiväsaikaan päällä pidettäväksi.
Kyseinen rakennus on syntymäkotini. Se on tehty hirrestä. Heti aistin, että se on pennuille olotilana paljon miellyttävämpi kuin betoninen bunkkeri. Koko ikäni kotieläinten ja koirien kanssa touhunneena olen tullut siihen tulokseen, että puu on paras eläinsuojamateriaali. Se hengittää, se on hygieeninen ja aivan tavallisella pesulla se puhdistuu kuin itsestään, kunhan huolehditaan tuuletuksesta pesun jälkeen. Jaffan pentueella on asuttavanaan loistomesta. Ei mitään luxusta, mutta ovatpahan itse ainakin luxusta.
Opas Jaffa on kuuluisaa opaskoirasukua noin 12:nnessa polvessa. Erittäin hyvä emä. Sille ei tarvinnut kun kerran sormella näyttää, missä se saunan takana olevassa parin hehtaarin koivikossa saa käydä tarpeillaan ja sen jälkeen ei ole tarvinnut perään katsella. Se on hoitanut pentunsa erittäin hyvin. Pentujen isä on orimattilalainen Tawastway’s Fooling Around, jota meillä on kerran aikaisemmin käytetty siitokseen.
Pennut olivat vähän vaille kolmeviikkoisia, kun tulimme tänne. Ne osasivat kävellä ja näkivätkin jonkin verran. Joukossa oli yksi, joka oli kooltaan pienin ja joka halusi turjottaa itsekseen nurkassa. Pian se kuitenkin rohkaistui ja vastaavasti toinen pentu rupesi arkailemaan. Kierros jatkui samalla tavalla vielä kahden pennun osalta. Nyt kaikki ovat suunnilleen yhtä rohkeita. Alun perin pienin ja arin on nyt vilkkain ja rohkein. Se muistuttaa kovasti Pullin Hannun Floria, pieni nokka ja asiaa niin pirusti. Olen totuttanut pentuja erilaisiin ääniin ja tervehtinyt niitä vähän äänekkäämmin ennen ruokintaa. Muutama päivä sitten hakattiin nauloja, kun laajennettiin ulkoaitausta ja samalla tehtiin pennuille sadekatos. Naulaaminen silloin pelotti, mutta enpä usko, että tänään enää pelottaisi.
Viikko sitten, kun otin minkä tahansa pennun syliin, sen sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Nyt ei enää sydän hakkaa, on vain luonnollista varovaisuutta, ettei putoaisi. Kovin paljon en pentuja nostele enkä pidä sylissä. Vanha koiraviisaus sanoo, että palveluskoiralle on parasta kun se saa olla ihmisen seurassa ikään kuin ”perheenjäsenenä” muiden mukana. Turha vanuttaminen ei välttämättä ole hyväksi. Tunnustaa täytyy, että pentujen seurassa kuluu melkein kaikki se aika, kun ne ovat aktiivisia. Tällä viikolla on opeteltu tekemään tarpeet ulos ja hyvin on sekin onnistunut. Viikon verran pennut ovat olleet kiinnostuneita leluista. Mietin, mistä saisin kovapuisia kapuloita niille kanniskeltavaksi. Niinpä pistin katuharjan varren pätkiksi ja kolme erisuuruista palloa saa myös kyytiä ulkoaitauksessa. Sidostesukkamainos jää toiseksi, kun pennut nyhtävät pienillä hampaantyngillään minun ”Jokamies”-housunlahjetta. Myöskin kengännauhat alkavat pian olla entiset. Kaikki aikuisen koiran tavat, kuten kaivaminen, lelujen ravistaminen ja pallonpyörittäminen ovat sujuneet kuin luonnostaan alusta alkaen.
Minulta menee tunti ja vartti neljästi päivässä pentueen huoltoon. Huoltorupeama alkaa tervehdyksellä, jolloin pentujen keskuudessa syntyy hirveä vipinä. Tänään jo yksi hyppäsi karsinan reunan yli, vaikka ei yllä tassuillaan edes reunalle. Tosin siskot ja veljet toimivat ponnistusalustana. Nostan karsinan etureunan entiselle lypsyjakkaralle, jonka olen ihan itse tehnyt 40 vuotta sitten ja pennut pääsevät reunan alitse Jaffa-emänsä seurassa ovesta ulos. Jaffalla on peti karsinan ulkopuolella. Jaffa loikkaa saman tien ulkokarsinankin reunan yli syömään omaa ruokaansa. Pennut syövät ulkokarsinassa laakeasta teräsvadista. Kahdeksan pentua liikkuu syödessään sivusuunnassa vastapäivään, on kuin kärrynpyörä pyörisi hitaasti. Syömisen jälkeen pennut menevät tarpeilleen aitauksen takaosaan. Sillä aikaa siivoan sisäkarsinan, kerran päivässä teen suursiivouksen ja muulloin vaihdan vain hesarit, joita käytetään kuivikkeina. Karsinan nurkassa on koirille tarkoitettu karvamatto, jota pennut pitävät makuupaikkana ja se on alusta asti pysynyt kohtuullisen siistinä. Vaihdan sen kuitenkin päivittäin puhtaaseen. Hesareita on tähän mennessä kulunut varmaan viiden kuukauden lehdet. Pennut telmivät ulkona keskenään ja lelujen kanssa puolesta tunnista kolmeen varttiin. Huutelen Jaffan paikalle laittamaan pentuja sisään. Jaffan kanssa on sovittu, että sisällä pennut saavat vielä pienet maitoryypyt. Kuuliaisesti Jaffa tulee ja pennut tietenkin nuolena tisseihin kiinni. Sukkelasti nostan ne karsinaan ja käyn vielä houkuttelemassa ulkoa yhden pojan, joka tuppaa jäämään joukosta. Tänään sekin tuli kutsumalla, ei tarvinnut enää hakea. Sitten käsken Jaffan hyppäämään karsinaan ja vaikka se äriseekin, kun pentujen hampaat sattuvat, kuuliaisesti se imettää muutaman kymmenen sekuntia. Alkaa nimittäin olla käsillä jo vieroitusvaihe. Emän maito on kuin huumetta ja pennut ovat raukeita imetyksen jälkeen. Joillakin riittää intoa pistää hesarit kasaan ennen seuraavaa hoitorupeamaa.
Tuvan leivinuunissa, jossa entisessä elämässäni paistoin kotiväelle lauantaisin kuusi ruisleipää ja kuusi elttaa vehnästä, paistuu koirille joka toinen päivä yrjölän puuro. Koiria on täällä Jaffan ja pentujen lisäksi kolme, joista kaksi koulutuksessa ja yksi kertauskoulutuksessa. Yhteensä siis 12 koiraa. Käyn koulutettavien kanssa aamuisin useimmiten Savonlinnassa trenaamassa ja kauppatorilla syömässä lörtsyä. Iltaisin poiketaan kirkolla kylän koirien jaloitteluaikaan.
Vielä seitsemän yötä menee pentujen kanssa. Ensi perjantaina vien yhden niistä hoitoon Varkauteen ja loput lauantaina opaskoirakoululle, josta ne saman tien lähtevät hoitoperheisiin. Olen merkannut pennut maalitipoilla, nartut pitkittäin ja urokset poikittain. Neljän tipan narttu haluaa tulla minulle hoitoon. Sen isoäidin äiti Opas Ebba eli perheessämme elokuuhun 2000. Viisi vuotta olen ollut koiratta, ehkä olisi jo aikakin…
Juha Herttuainen